SOOLi ry

SOOLin tarkoituksena on toimia ortodoksista uskontoa tunnustavien eri aineiden opettajien yhdyssiteenä sekä pyrkiä tukemaan ortodoksista uskontokasvatusta.

Mukana liiton toiminnassa on uskonnonopettajia, luokanopettajia ja eri aineiden opettajia sekä muita kasvatusalan ammattilaisia.

Syyspäivät 2010

SOOLin vuoden 2010 syyspäiviä vietettiin Kajaanissa 18.-19.9. Teemana oli yhdysryhmäopetus.

Päivät järjestettiin samanaikaisesti Oulun hiippakuntapäivien ja Kajaanin seurakunnan piispantarkastuksen kanssa. Päivät alkoivat rukoushetkellä Kajaanin seurakuntasalilla. Rukoushetken toimitti isä Kauko Ivanoff.

Päivät avasi KP Oulun metropoliitta Panteleimon.

Aamukahvin jälkeen kirkkokunnan kasvatusasiainkoordinaattori ja liittomme puheenjohtaja Sirpa Okulov kertoi uskonnonopetuksen ajankohtaisista asioista. Eniten puhututti tuntijakotyöryhmän Opetusministeriölle jättämä esitys, jossa uskonnonopetusta esitetään leikattavaksi nykyisestä 11 vuosiviikkotunnista kahdeksaan ja etiikan lisäämistä uudeksi, kaikille oppilaille yhteiseksi, oppiaineeksi.

KT Tuula Hyyrö oli päiviemme pääluennoitsija. Hän oli todella panostanut luentoihinsa ja perehtynyt ortodoksisen uskonnonopettajan arkeen tutustumalla oppikirjoihimme sekä käynyt seuraamassa käytännön opetustilannetta muutamalla uskonnontunnilla. Vanhasta tottumuksesta puhuimme usein yhdysluokkaopetuksesta, mutta luennoitsijamme jaksoi aina korjata että kyseessä meidän tapauksessamme on yhdysryhmäopetus.

Luennoitsijamme kertoi toiminnallisista opetusmenetelmistä ja oli valmistanut meille jopa pari valmista oppituntisuunnitelmaa sellaista opetustilannetta varten, jossa samalla tunnilla on kolme opetusryhmää. Toisen tunnin aiheena oli kotikirkko, jumalanpalvelukset ja liturgiset värit ja toisen myrsky, jossa oppilaat tutustuvat Raamatun kertomuksiin kuinka Jeesus tyynnyttää myrskyn, Pietari kävelee aalloilla ja Paavali haaksirikkoutuu Maltan edustalla. Luentojen ja käytännön harjoittelujen päätteeksi saimme kotiinviemiseksi kunnon nivaskan artikkeleita ja käyttökelpoisia ideoita.
Katso KT Tuula Hyyrön päivillä pitämän yhdysryhmäopetusta käsittelevän esitelmän diat tästä power point esityksenä.


Syyspäiviin on jo muutaman vuoden ajan kuulunut myös tyky-toimintaa. Tänä vuonna huomasimme liikunnanohjaaja Mikko Seppäsen johdolla, että kemppijumppa on hauskaa! Jostain syystä kaikki satunnaiset ohikulkijatkin kävelivät ohitsemme hymyissä suin... Jumppatunnin jälkeen seurasi lihasrentoutusta.
Keppijumpan jälkeen palasimme hotellille saunomaan ja uimaan, ja takkahuoneessa odotti hyvä iltapala.

Päivät päättyivät sunnuntaina KP Oulun metropoliitta Panteleimon toimittamaan liturgiaan ja Kyösti Heinon papiksivihkimiseen Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa.

SOOLin seuraavat päivät pidetään Hämeenlinnassa 26. maaliskuuta 2011. Tuolloin aiheenamme on lapsen uskonnollinen kehitys. Tulethan sinäkin mukaan oppimaan uutta ja tapaamaan mukavia kollegoita!

Teksti Jari Mustonen. Kuvat JM ja MK.

Takaisin >> Historia

Published on  17.11.2013